Joskus olenkin sanonut, että olen suunnitellut blogin perustamista useamman vuoden. Silloin joskus vuosia sitten päätin, että jos joskus perustan blogin, kirjoitan hyperemeesistä. Koska siitä ei tiedetä tarpeeksi, en itsekään tiennyt tarpeeksi ajoissa ja esikoisen raskausaikana kärvistelin liian kauan ilman apua.
Mun toiveena on, että joku saisi tästä hippusen vertaistukea ja haluan puhua aiheesta, koska se on niin tärkeä.
Hyperemeesi.fi -sivulta lainaten:
"Hyperemeesi eli hyperemesis gravidarum tarkoittaa raskaudenaikaista vakavaa pahoinvointia, joka useimmiten vaatii sairaalahoitoa. Hyperemeesipotilas kärsii tavallista raskauspahoinvointia runsaammasta pahoinvoinnista ja/tai oksentelusta, joka estää riittävän ravinnonsaannin ja nesteytyksen. Pahoinvointi alkaa tavallisimmin raskausviikoilla 4–6. Oksentelua saattaa olla jopa kymmeniä kertoja päivässä. Pahoinvointi voi jatkua koko raskauden ajan ja johtaa komplikaatioihin, kuten ravintoaineiden puutostiloihin, mahahaavoihin ja ruokatorven haavaumiin."
Tässä linkki sivustolle, siellä on paljon tärkeää tietoa hyperemeesistä.
Kun aloin odottaa esikoistani, en ollut kuullutkaan sellaisesta asiasta kuin hyperemeesi. Oli olemassa vain raskauspahoinvointi, jota jostakin syystä minä en kestänyt yhtä urhoollisesti kuin muut. Kyselin vinkkejä toisilta äideiltä ja he neuvoivat, miten olivat itse selvinneet pahoinvoinnin yli.
Toistelin vain mielessäni, että ovat muutkin tästä selvinneet, täytyihän minunkin siis selvitä. En olisi mistään voinut tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Aina kaikkialla puhutaan vain siitä pahoinvoinnista, kuin se olisi kaikilla samanlaista. Eikä luonnollisesti nämä muutkaan äidit voineet tietää, mistä oli kysymys kun kokemusta ei ollut.
Yhtenä päivänä sitten en pässyt enää vessan lattialta ylös. Ei ollut enää voimia siihen, kun viikkokausiin mikään ei ollut pysynyt sisällä. Mies kirjaimellisesti kantoi minut päivystykseen, jossa tietysti minut laitettiin heti tiputukseen.
Tiputuksessa vietin siitä lähtien ison osan tuosta ja kahdesta seuraavastakin raskaudesta. Minun tarvitsi vain kävellä päivystykseen ja sanoa tulleeni tankille, tilanteeni tiedettiin jo. Pahimpina aikoina olen ollut kotonakin kaiken ajan kanyyli kädessäni ja käynyt päivittäin tipassa, sillä suonien kuivuttua suoniyhteyden saaminen on ollut hankalaa. Oli helpompaa jättää jo paikalleen saatu kanyyli käteen eikä laittaa aina uutta, joka yleensä saatiin paikalleen neljännellä yrittämällä. Näin pääsin myös aina kotiin, eikä tarvinnut jäädä osastolle. Nestettä ja ravintoa tiputettiin tarvittava määrä ja sain lähteä voinnin mukaan kotiin hetkeksi.
Kun lapsia oli jo ennestään kaksi, oli elämä hyperemeesin kanssa aika rankkaa. Kuitenkin olen selvinnyt siitä jo kolme kertaa ja ajattelin listata nyt muutaman vinkin, jotka auttoivat mua selviämään päivästä toiseen tuon inhottavan seuralaisen kanssa.
Syö ja juo mitä hyvänsä, mutta syö ja juo kuitenkin
Hyperemeesistä kärsivälle on turha mennä neuvomaan, että tasaisella ruokarytmillä pahoinvointi poistuu. Ei poistu, eikä helpota edes. On kuitenkin huomattavasti miellyttävämpää oksentaa vaikka mehua, kuin pelkkiä vatsahappoja. Aina myös jotakin ravintoaineita mahdollisesti ehtii imeytyä ennen kuin ruoka tulee taas ylös. Terveellisen ruokavalion tärkeydestäkään ei liikaa kannata murehtia, mikä tahansa on tyhjää parempi.
Mun ruokatorvi ja kurkun sekä nenän limakalvot ovat joka raskaudessa palaneet vatsahapoista verille, eikä se ole kivaa. Se on auttanut vähän, että yrittää pitää vatsassa jotakin nestettä koko ajan. Join jopa kesken oksentamisen usein.
Pyydä apua!
En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi en tajunnut tarpeeksi ajoissa selkeästi kuvailla oksentelun massiivisuutta jollekin. Kyllähän siitä oltaisiin viimeistään neuvolassa päästy kärryille, missä mennään. Kysy ja pyydä apua heti, jos sinusta tuntuu, että nyt homma menee överiksi eikä kaikki ole kunnossa.
Tämä on oikeastaan lyhyen vinkkilistani oikeasti tärkein juttu! Älä jää yksin, pyydä apua. Ja ota sitä vastaan. Mulle apu oli korvaamatonta ja välttämätöntä. Lapset olivat usein mummolassa hoidossa mun maatessa terveyskeskuksessa, onneksi meillä oli ihmisiä, jotka pystyivät auttamaan arjessa.
Ole armollinen itsellesi ja muille
Tämän minä ymmärsin vasta kolmannella kerralla. En ottanut stressiä kolmannen raskauden aikana juuri muusta kuin siitä, että lapset saivat ruokaa ja itse pysyin hengissä. Koulut, työt ja muut odottavat kyllä, niitä ei kannata yrittää väksin hoitaa tiputusten välissä.
Ole myös armollinen toisille. He eivät tahallaan anna sinulle idiooteilta kuulostavia neuvoja, vaikka ne turhauttavatkin helposti.
Oon myös oppinut sen, että minun hyperemeesini ei vähennä toisten kokemaa pahoinvointia ollenkaan. Aluksi mua suututti, jos joku taivasteli miten kamalaa on, kun joutuu joka aamu oksentamaan kerran. Sitten ymmärsin, että en voi edes mielessäni vähätellä tai verrata sitä omaani, eikä tarvitse. Eikä heidän tarvitse verrata omaa oksenteluaan minun oksenteluuni, tietenkään. Heillä on täysi oikeus tuntea huonoa fiilistä olostaan siinä, missä minullakin. Ei heidän tarvitse olla tyytyväisiä tilanteeseensa, koska joku muu kärsii pahoinvoinnista heitä enemmän.
Huumori auttaa, jopa tässä
Vaikka hyperemeesi ei ole ollenkaan hauskaa, on mua ja miestäkin (tää kuormitti myös miestä aika paljon, kun arki jäi pitkälti hänen huolekseen) huumori auttanut kestämään sen kaiken.
Me yritettiinkin repiä huumoria milloin mistäkin. Esimerkiksi puolituttujen järkyttyneistä ja uteliaista katseista, kun kävelin tippatelineen kanssa haamuna terveyskeskuksen käytävillä tai samaisista katseista juhlissa, kun mun käsivarret oli kaiken pistelyn jälkeen kuin pahemman luokan huumeidenkäyttäjän kädet. Niinhän sitä sanotaan, että hulluilla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset,haha.
Tosipuheessa ei siinä enää muu kuin huumori auttanut, kun näytti kamalalta ja puolitutut katsoivat kummissaan. Ei sitä halunnut kulkea huutaen samalla, että on raskaana. Eikähän se edes kenellekään kuulu. Kerrottiin sitten kun siltä tuntui, lähimmille toki heti, kun ei salatakaan voinut.
Sekin meitä kovasti huvitti, että lähes kaikki meidän yhteinen aika menee vessassa. Minä oksentaen, mies tsempaten, pitäen mun hiuksia ja ojennellen vuoroin paperia, vuoroin vettä. Mitkä puitteet romanttisille treffeille!
Oikeastaan tässä olivat ne vinkit, jotka mun mielestä oikeasti auttaa. On turha neuvoa sitä, että raitis ilma tai tietty tee auttavat, eivät ne hyperemeesissä auta. Ei edes salitreeni, jota mulle ehdotettiin ratkaisuksi kun taistelin lähinnä siitä, että pysyn järjissäni enkä joudu osastolle kokonaan.
Se on onneksi varmaa, että tilanne menee joskus ohi ja aika kultaa muistot, jopa moneen kertaan.
Hyperemeesi on kamalaa, kuin oksennustauti monta kuukautta putkeen. Monta kertaa on tullut itkettyä lohduttomasti ja varmana siitä, ettei tästä voi selvitä hengissä, mutta tässä sitä ollaan. Enkä päivääkään kadu, lapset ovat kaiken sen arvoisia.
Ihan hurjasti voimia sinulle, joka kärsit hyperemeesistä juuri nyt!
Jos joku sun läheinen kärsii tästä nyt, sinullekin minulla on neuvoja niukasti, mutta ne toimivat: älä tarjoa ratkaisuja, vaikka hyvää tarkoittaisitkin. Todennäköisesti kaikki on jo kokeiltu. Suosittelen auttamaan arjessa, jos mahdollista ja kuuntelemaan, olemaan tukena.
Ootko sä kärsinyt hyperemeesistä tai raskauspahoinvoinnista ylipäänsä, miten selvisit?
Tästäkin aiheesta lisää instassa @tusinakoti, tervetuloa seuraamaan ja keskustelemaan.
-Reetta
