maanantai 15. huhtikuuta 2019

Tärkeä muistutus kaikille autoileville vanhemmille


Monesta asiasta voi ja pitääkin säästää, mutta yksi asia on sellainen, josta meillä ei suostuta säästämään senttiäkään: lasten turvallinen matkustaminen autossa. Ellei minulla olisi varaa ostaa kunnon istuimia lapsille, ottaisin vaikka lainaa ne hankkiakseni. Jos joutuisin kolariin lapset kyydissäni, tietäisin tehneeni kaiken voitavani sen eteen, että lapseni selviävät kolarista ehjin nahoin. Nykyään lasten istuimet ovat niin kehittyneitä, että usein lapset selviävätkin kolareista pienillä vammoilla, ainakin verrattuna siihen aikaan kun istuimia ei käytetty.

Nykyään on hyviä ja turvallisia istuimia, mutta mun mielestä tieto niistä on kiven takana. Mikään neuvola tai muu ei puhu sellaisista asioista kuin kolaroidut istuimet kirpputoreilla tai suosituksista sen suhteen, millaisissa istuimissa lasten tulee istua. Sellainen, joka ei huomaa perehtyä itse asiaan, ei välttämättä tiedä, miten kuljettaa lasta turvallisesti. Uskon, että lapsia kuljetettaisiin turvallisemmin, jos tietoa tulisi automaattisesti, perehtyi sitten asiaan itse tai ei. Poliisit ratsaavat nykyään autoja pitäen silmällä lasten matkustamista ja liian moni pieni on aivan vääränlaisessa istuimessa tai jopa ilman istuinta tai vöitä kokonaan.


Saatiin juuri auto takaisin korjaamolta, jossa se oli kolarin vuoksi. Mun mies oli kolarissa, onneksi lapset eivät olleet kyydissä. Tässä tullaankin sitten mun tämänpäiväiseen aiheeseen. Vaikka oon aina ollut todella tarkka lasten turvallisesta matkustamisesta, multa meinasi kaikkien niiden hoidettavien asioiden keskellä unohtua yksi asia, ne kolaroidut istuimet. Kolari oli pieni ja istuimet ovat varmasti viattomia, mutta liikenneturvan ja turvaistuinvalmistajien kanta on selkeä: Auton kyydissä kolarihetkellä olleet istuimet tulee vaihtaa aina, kun kolarissa on ollut vauhtia enemmän kuin 10 km/h sillä ei voida mitenkään mitata, onko istuimeen tullut silti jokin pieni vaurio joka vaikuttaa istuimen turvallisuuteen mahdollisessa seuraavassa kolarissa. Kolari-iltana oli niin paljon hoidettavaa, että en muistanut silloin koko asiaa. Ystäväni sitten muistutti minua, että kannattaa selvittää miten meidän vakuutusyhtiö suhtautuu istuinten korvaamiseen, kuulemma vakuutusyhtiöiden välillä on eroja. Silloin mua alkoi hirvittää. Meillä oli takapenkillä yli tuhannen euron arvosta turvaistuimia, uusiakin. Jos vakuutusyhtiö ei suostuisi niitä korvaamaan, olisi aika kallis paukku ostaa itse uudet. Onneksi vakuutusyhtiö korvasi ne mukisematta muutamassa päivässä. Vaikka kolari oli todella pieni, en olisi uskaltanut ikinä kuljettaa lapsia niissä kolarissa olleissa istuimissa. Jos kolari sattuisi uudelleen ja lapsille kävisi jotain, miettisin lopun elämääni, oliko syy siinä, että en raaskinut vaihtaa istuinta, menikö se sittenkin kolarissa jotenkin rikki...



Olen kiitollinen vakuutusyhtiölle vastuullisesta toiminnasta. Ostettiin vakuutusyhtiön korvaamalla summalla kaikille uudet istuimet ja nyt voidaan taas matkustaa tietäen, että heillä on ehjät ja turvalliset istuimet. Vaikka monessa asiassa suosin kierrätystä, tässä en. Ollaan aina ostettu turvaistuimet lapsille uutena yhtä lukuunottamatta, jonka voitiin varmuudella tietää olevan kolaroimaton. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä tai välitä siitä, ovatko heidän myymänsä istuimet kolaroimattomia ja käytetyn ostettuaan ei koskaan voi olla varma turvallisuudesta. Mä oon tässä asiassa oikeasti tosi tarkka ja mies tietää sen. Eli osaa käyttää mussa tuota piirrettä hyväksi. Kun hänellä iski autokuume pari vuotta sitten, hän alkoi näyttää minulle kolaritestejä, joissa tuleva auto oli pärjännyt hyvin, haha. 

Oikeastaan tällä postauksella halusin herätellä perehtymään lasten turvalliseen matkustamiseen autossa. Asiasta löytyy paljon tietoa, vaikka valitettavasti perehtyminen pitääkin itse hoitaa. Olisipa jokin taho, joka valistaisi kaikkia tulevia vanhempia tästä tärkeästä asiasta! Ja toinen juttu, halusin muistuttaa, että kolarin jälkeen lasten turvaistuimet pitää vaihtaa uusiin. Kun sattuu kolari, tulee usein todella monta hoidettavaa asiaa ja jokin saattaa unohtua, vaikka se tärkeinkin eli lasten istuimet. Sellainen vakuutusyhtiö joka ei niitä korvaa, ottaa hurjan riskin ja uskonkin, että hyvien perustelujen jälkeen he korvaavat kyllä kolarissa olleet istuimet. Mun mielestä tämä on niin tärkeä asia, että jokaiselle lapselle tulisi mahdollistaa vaikka verovaroin turvallinen istuin riippumatta siitä, millainen on vanhempien rahatilanne. Lapsen turvallisuus ei saisi olla rahasta kiinni. Ovathan istuimet todella kalliita, valitettavasti.




Luotettaavaa tietoa lasten turvallisesta matkustamisesta autossa löydät esimerkiksi liikenneturvan nettisivuilta.

Turvallisia kilometrejä ja kivaa alkanutta viikkoa!

TÄSTÄ pääset mun instagramiin, tervetuloa seurailemaan sinnekin! 



-Reetta




torstai 11. huhtikuuta 2019

Millainen toivelista meillä oli taloa suunniteltaessa?


Kuten varmaan jo tiesitkin, meillä on aloitteilla taloprojekti. Nyt tontilla on maatyöt tehtyinä ja odotellaan sokkeleiden tekijöitä. Ollaan suunniteltu (tai siis mieheni) talo itse ja meillä oli aika tarkka visio talosta. Aiemmin olen esitellytkin kuvia tulevasta kodistamme, postaukseen pääset tästä. Nyt ajattelin kirjoittaa hieman tarkemmin siitä, millaiset olivat ne lähtökohdat, joista suunnitteleminen aloitettiin. Millainen oli se lista asioita, jotka tulisi olla meidän omassa kodissa, jotta se olisi mieluinen. Meillä oli ihan ranskalaisilla viivoilla tehty lista, jossa luki niitä asioita, joita haluamme taloomme. Se ei ole enää tallessa enkä kaikkia niistä muista, mutta tässä niistä suurin osa. Osa jutuista on aika pieniltä kuulostavia, mutta kuitenkin meille tärkeitä yksityiskohtia. Suunnitteluvaiheessa olisin ollut valmis joustamaan monessakin asiassa, sillä en uskonut että kaikkia toiveita voitaisiin toteuttaa millään yhteen kotiin, mutta mies kyllä sai aikalailla kaiken haluamamme tuohon kotiin mahdutettua. Mennään siis listaan. Tässä niitä yksittäisiä toiveita, joita meillä oli talollemme ja jotka talostamme löytyvätkin.




Neljä makuuhuonetta


Aluksi emme aio laittaa jokaista lasta omaan huoneeseensa vaan jakaa lastenhuoneet seuraavasti: yksi huone nukkumista varten, toinen leikkihuoneeksi ja kolmas esikoiselle, jotta hän saa halutessaan rauhaa isompien touhuille. Hän saa valita, nukkuuko muiden kanssa samassa huoneessa vai omassaan. Lapset saavat sitten itse päättää, kun haluavat oman huoneen ja muokataan sitten huonejärjestys uusiksi.

Saareke keittiöön


Toki keittiön toimivuus ennen kaikkea, mutta saareke oli yksi ensimmäisistä vaatimuksista keittiön suhteen. Halusin saarekkeen ehdottomasti ilman liettä, allasta tai muuta, sillä ehjää pöytäpintaa on helppo juhlien aikana käyttää tarjoilujen esillepanoon. Nyt pienessä keittiössä tarjottavat on ahdettava ruokapöydälle johon ei jää tilaa istua kahvittelemaan, vaan vieraat joutuvat syömään olohuoneessa istuen esimerkiksi sohvalla ilman pöytää. Saarekkeeseen tulee myös baarijakkarat, jotta pienet välipalat voi helposti syödä siinä ja aikuisten tehdessä ruokaa lapset voivat piirrellä tai tehdä läksyjään siinä lähellä.

Iso saareke on koko keittiön paras juttu!


Ruokapöydälle paikka muualta kuin olohuoneesta


Tämä oli mulle ehdoton! En halunnut missään nimessä sellaista järjesteyä, jossa keittiön ja olohuoneen toisistaan erottaa ruokapöytä. Halusin, että sohvalla istuessani en heti näe ruokapöydän alla olevia muruja vaan olohuone on rauhallinen paikka. Siksi meille tulee keittiöön erkkeri ja ruokapöytä siihen. Näin se on poissa olohuoneesta keittiön puolella.


Tietokoneelle paikka kaappiin


Aika pieni, mut silti ehdoton juttu. On ärsyttävää kun tietokone pyörii jatkuvasti tiellä eikä sillä ole oikein omaa paikkaa. Uuden kotin keittiössä on reunimmainen kaappi suunniteltu niin, että siinä on ulosvedettävä hylly tietokoneelle ja tulostimelle pistorasioineen. Tietokone ja tulostin ovat kaapissa aina käyttövalmiina ja hyllyn voi vetää ulos ikään kuin pöydäksi, jonka ääressä on helppo hoitaa pikaiset jutut tietokoneella. Samaisessa kaapissa voi ladata myös kamerat ja puhelimet, jospa ne sitten eivät lojuisi pitkin pöytiä.


Suurimmat ikkunat pois auringosta


Tässä asiassa me ollaan valtavirrasta poikkeavia, mutta uskon et tehtiin ihan hyvä valinta. Meille tulee paljon isoja ikkunoita ja haluttiin ne niin, että suurista ikkunoista ei paista koko päivää aurinko sisään. Miksi sitten? On turhauttavaa laittaa verhoja ikkunoiden eteen, kun aurinko paistaa silmiin ja kuumentaa talon pätsiksi. Halusimme, että voimme pitää isot, kauniit ikkunat mahdollisimman paljon ilman verhoja, joten suunnittelime talon niin, että isoihin ikkunoihin aurinko nousee ja laskee, mutta porottaa muuten muualle. Valoa niistä tulee joka tapauksessa runsaasti, vaikka ikkunoihin ei suoraan paistakaan koko päivää.

” vieraseteinen ”



Vitsi, vaikka miten tätä yrittää kirjoittaa niin tämä tuntuu vähän turhalta tilalta, haha. Halusimme kuraeteisen lisäksi toisen sisäänkäynnin, vaikka emme sitä varmasti itse tule käyttämään juurikaan. Onhan se kivempaa ottaa vieraat vastaan siistiin eteiseen eikä kurakamppeiden keskelle.

"vieraseteisessä" on myös säilytystilaa. Kaapeissa on pelkkiä tankoja juhla- ja henkarivaatteille

Aamiaiskaappi


Inhoan täysiä työtasoja keittiössä. Ja mitäpä muuta pienissä asunnoissa olisi kuin ahtaita keittiöitä ja työtasoja täynnä kahvinkeittimiä? Uuteen kotiin halusimme aamiaiskaapin, johon saa kahvin- ja vedenkeittimet pois tasoilta pyörimästä.

Lasten oma tila


Mun lapsuudenkodissa on yläkerta ja se on ollut tosi toimiva ratkaisu! Jotenkin se rauhoittaa menoa paljon ja antaa omaa tilaa lapsille. Alunperin suunniteltiin kaksikerroksista taloa, mutta ei jotenkin saatu pohjaa toimivaksi siten kohtuullisten neliömäärien puitteissa. Päädyimme sitten siihen, että lastenhuoneisiin mennään aulasta ja aulan oven saa halutessaan kiinni. Näin lapset saavat rauhassa nukkua, vaikka muualla talossa siivottaisiin tai touhuiltaisiin muuten ja he saavat yksityisyyttä halutessaan. Lapset eivät ole aina pieniä ja teininä mun mielestä oli parasta, kun oma huone oli yläkerrassa omassa rauhassaan ja sinne pystyi vetäytymään jos halusi omaa rauhaa ja tilaa.

Leivinuuni


Tätäkään ei nykyään enää moni halua. Meille tässä on ehkä eniten kyse perinteestä. Mikä olisi parempaa kuin leivinuunissa paistettu ruisleipä? Niinpä, ei mikään. Mun lapsuuden yksi parhaista muistoista on se, kun leipomispäivänä istua napotimme yläkertaan menevillä portailla ja söimme tuoretta, lämmintä ruisleipää. Haluamme opetella paistamaan leivinuunissa rieskaa, ruisleipää ja leipäjuustoa. Haja-asutusalueella leivinuuni tuo myös turvaa sähkökatkon sattuessa. Sillä hoituu talon lämmitys ja ruoanlaitto ilman sähköä.

Vaatehuone pyykkihuollon viereen


On kätevää, että vaatteet ja lakanat voi säilyttää siellä, missä pyykätään. Puhtaita vaatteita ei tarvitse kantaa toiselle puolelle taloa säilytykseen. Kuitenkin lapsille on varattu omiin huoneisiinsa paikka vaatekaapille, jos he isompana haluavat omat vaatteensa omiin huoneisiin.

Vaatehuoneeseen on helppo viedä vaatteet suoraan kuivausrummusta

Auto saman katon alle oven kanssa


Tästä me tullaan niin nauttimaan! Edellisessä kodissa meillä ei ollut edes autopaikkaa ja jouduttiin kävelemään joskus kaukaakin lasten ja ostosten kanssa vesisateessa autolta kotiin. Tulevassa kodissa autokatos on talon yhteydessä niin, että autosta pääsee kastumatta sisälle, jee!


Autokatos on kätevästi saman katon alla kuin kuraeteisen ovi


Paikka kaikelle


Ollaan yritetty viimeiseen saakka miettiä, mitä missäkin säilytetään ja ottaa se huomioon kalustesuunnittelussa. Esimerkiksi hammasharjoille oma hylly, jossa on latauspistoke, rikkaimurin paikka ja television pistoke niin, että se menee kalusteen sisään piiloon yms. En usko, että olisimme osanneet ajatella montaakaan asiaa niin pitkälle, ellen olisi muutama vuosi sitten innostunut konmarittamisesta. Säilytystilaa on varattu reilusti, sillä lapset ja harrastusvälineiden määrä kasvavat vuosien myötä.


Koko pohjakuva


Näiden listattujen toiveiden lisäksi oli tietysti paljon muitakin ajatuksia, mutta osa tuntui niin itsestäänselviltä, että en alkanut niitä erikseen enää listaamaan ja jos listaisin tähän postaukseen kaikki toiveet, tästä tulisi ennemmin kirja kuin postaus, haha. Moni toiveista tulikin jo esille tuossa aiemmassa talopostauksessa, kannattaa käydä tsekkaamassa se. Siinä oli esiteltynä ne isommat haluamamme jutut, eli kunnon kodinhoitohuone, avokeittiö ynnä muut suuremmat linjaukset. Tässä olikin  enemmän sellaisia yksityiskohtia, ehkä pieneltäkin tuntuvia juttuja, jotka olivat meille tärkeitä suunniteltaessa omaa kotia.  Hurjaa, nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua todelliselta tämä koti, kun tontti on jo niin myllätty.

En malttaisi odottaa viikonloppuna olevia rakennusmessuja, saa nähdä mitä kaikkea inspiraatiota sieltä tarttuu mukaan!

Tulehan seurailemaan meitä myös instaan, linkki tusinakodin profiiliin, paina TÄSTÄ 


-Reetta

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Lapsivapaa viikonloppu neljän vuoden tauon jälkeen ja ihan ensimmäinen blogipäivä


Torstaina vaihdoimme miehen kanssa vuoroa läpsystä. Mies tuli tontilta kotiin ja minä lähdin kohti lentokenttää ja Helsinkiä. Vietimme veljeni vaimon, rakkaan ystäväni kanssa lapsivapaan viikonlopun siskoni luona ja se teki todella hyvää! Vaikka lapsiaan rakastaa yli kaiken, tarvitsee silti omaakin aikaa. Ehkä liian harvoin, mutta aina välillä minä ja mieheni käymme pieniä reissuja esimerkiksi kavereiden kanssa vuorotellen poissa kotoa, toinen jää lasten kanssa kotiin. Kun saa välillä olla ilman, että joku vaatii koko ajan jotakin, jaksaa arkea pyörittää taas aivan eri tavalla. Mun edellisestä reissusta ilman lapsia taitaa ollakin jo neljä vuotta, muuten reissatessani olen ottanut vähintään yhden lapsista mukaani.


Oikeastaan tämä reissu meinasi jäädä toteutumatta kokonaan, sillä olen aika huono lähtemään ja ottamaan omaa aikaa, vaikka sitä tarvitsenkin. Kun sain kutsun perjantaina olleeseen Otavamedian blogipäivään, ohitin sen ja tuumasin miehelle, että harmi kun kutsu tuli näin pian Kaksplussalle siirtymisen jälkeen, sillä en osaa sinne ehkä lähteä kun en tunne ketään ja olen niin uusi. Mieheni patisti minua lähtemään sanomalla, että olisi hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä ja oikeassahan hän oli. Sain onneksi veljeni vaimon mukaan ja samalla vietimme yhdessä laatuaikaa ja lomaa arjesta, luksusta. Toki meinasimme kääntyä torstaina vielä lentokentältä takaisin, sillä varaamamme Finnairin lennon tilalla oli pieni, huojuva ja kuluneen näköinen potkurikone ja sekin reilusti myöhässä, haha. Jotenkin se tuntui pelottavalta, mutta pääsimme lopulta turvallisesti perille.



Perjantaina olikin sitten se blogipäivä. Onneksi, onneksi mieheni patisti minut sinne! Mua jännitti ihan todella paljon, sillä olen uusi sekä kaksplussalla että bloggaajanakin. Mutta jännitin turhaan, toiset ottivat minut ihanasti vastaan ja tutustuin moneen aivan huikeaan tyyppiin! Meillä oli blogipäivälle mielettömät puitteet Lapland hotellissa bulevardilla ruokineen kaikkineen. Meille näytettiin hotellin mielettömän kauniita huoneita, joissa yhdessä oli mm. sauna ikkunalla, joka avautui huoneeseen. Kaikki huoneet olivat niin kauniisti sisustettuja ja sama lämmin tunnelma jatkui läpi koko hotellin. Ihanaa, kun asioita uskalletaan tehdä hieman eri tavalla kuin tavallisesti! Olen haaveillut uuteen kotiin meidän makuuhuoneesta sellaista lämmintä ja ehkä tummaakin valkoisen sijasta ja tuolla haaveeni sai lisää buustia, niin kaunis oli se hotellin lämmin sisustus. Oulussakin on kuulemma saman ketjun hotelli, minulta on mennyt tällainen aivan ohi. Hotellikierroksen jälkeen meille tarjottiin ihania herkkuja, mm. kuusenkerkästä ja lakoista sekä porosta, nam. Sitten vuorossa oli vähän koulutusta ja vinkkejä somessa toimimiseen. Päivän jälkeen olin aivan fiiliksissä kaikesta, ennen kaikkea huikeista ihmisistä, joihin sain tutustua! Onneksi lähdin, takuulla menen seuraavaankin blogipäivään.




Loppuaika perjantaista ja lauantai kokonaan hengailtiin ilman aikatauluja, nukuttiin pitkään aamulla ja valvottiin myöhään illalla. Syötiin Thai-katuruokaa ja hamppareita, karkkeja ja marjoja. Osuttiin keskelle ilmastomielenosoitusta joka oli mennyt meiltä turisteilta ohi, oli todella vaikuttava ja hieno juttu! Käytiin kirpparilla ja teinkin hyviä löytöjä. Juotiin hyvää ja pahaa matcha- lattea sekä kaakaota kermavaahdolla. Juteltiin, juteltiin ja juteltiin. Sitten ihanan lomamoodin katkaisi lauantai-iltana migreeni ja tietoisuus siitä, että sunnuntaina kello soi neljän jälkeen aamulla, haha. Matkustimme viiden aikoihin junalla kohti lentokenttää baarista palailevien juhlatunnelmaisten ihmisten kanssa ja ehdimme lentokentälle aamiaiselle. Ja kotiin lensimme jälleen sellaisella pienellä potkurikoneella, johon tällä kertaa luotimme hieman edellistä kertaa enemmän.



Oli ihana viikonloppu ja oma aika tuli tarpeeseen. Nyt jaksaa autotonta raksa-arkea taas uusin voimin. Reissussa on kivaa, mutta ei se kotiin palaaminenkaan huonolta tunnu, mukavaa olla taas kotona! Nyt kun auto on ollut rikki yli viikon, kaipaan todella sitä, että pääsemme takaisin tavalliseen, rutiinien täyttämään arkeen kiinni kerhoineen ja harrastuksineen. Tosin tänään aamulla sain tietää, että automme on ainakin viikon vielä korjaamolla, eli arki tuntuu juuri nyt ehkä liiankin arkiselta, auts. Oletin, että saisimme sen takaisin nyt alkuviikosta.

Erityiskiitos tästä viikonlopusta täytyy sanoa miehelleni. Hän on maailman paras! Harva mies patistaa vaimoaan reissuun kesken kiireisen raksa-ajan, jää lasten kanssa kotiin ja ostaa vielä reissusta palaavalle vaimolleen kukan. Vuosi vuodelta ja päivä päivältä tajuan yhä enemmän, miten onnekas olenkaan kun saan olla hänen kanssaan.

Otatko sinä omaa aikaa vai tahtooko se unohtua? Podetko koskaan syyllisyyttä siitä, että kaipaat omaakin aikaa? Minä koen joskus, ja se on kyllä täysin turhaa. Rentoutunut ja hyvinvoiva vanhempi on lapsille paras vanhempi. 

-Reetta

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Voitaisiinko lopettaa synnytyksellä pelottelu?



Selailin yksi päivä vanhoja kuvia puhelimesta ja vastaan tuli kuva synnytyksestä. Nuorimman synnytyksessä otettu kuva, jossa olen ilokaasumaski kasvoillani ja näytän peukkua kameraan. Tuosta on jo yli vuosi, hurjaa miten aika menee niin nopeaa! Tuli ikävä synnyttämistä, vaikka eihän sen pitäisi olla mahdollista, eihän? Synnytyshän on se maailman kauhein kokemus, jonka aikana olisi valmis tekemään itsemurhan, jos kivuiltaan siihen kykenisi, eikö niin? Ei välttämättä vaikka tämä on liian usein kuva, jota maalataan synnyttämisestä. Ja mua se vähän harmittaa.

Heti alkuun haluan sanoa, että en todellakaan, missään nimessä vähättele kenenkään kokemuksia synnytyksestä. Jokainen meistä kokee synnytyksen eri tavalla ja siihen on oikeus. En ota kantaa kenenkään kärsimyksiin tai vertaile niitä, vaan haluan herättää keskustelua siitä, mihin sävyyn synnytyksistä puhutaan yleisesti. Haluaisin keskusteluun enemmän kannustavaa mieltä ja avoimuutta. Pelko ei auta ketään. Vaikka kaikki menisi ihan pieleen, ei se auta ollenkaan että on etukäteen jo 
pelännyt kuollakseen. Tiedostan, että joskus synnytyksissä kaikki voi mennä pieleen, mutta sellaisessakaan tapauksessa etukäteen koettu paniikki ei auta. Onneksi Suomi on tilastollisesti todella turvallinen maa synnyttää. 


Mä menin synnyttämään esikoista ihan kamalan kauhun vallassa. Siitäkin huolimatta, että monta lasta synnyttänyt äitini vakuutteli minulle ehkä sata kertaa, että hyvin se menee, pärjään kyllä. Siitä huolimatta olin varma, että vähintään kuolen synnytykseen. Olin kuullut lapsesta saakka ihan kamalia juttuja synnyttämisestä. Yleensä kun synnyttämisestä olin kuullut puhuttavan, puhe oli todella negatiivissävytteistä ja pelottelevaa. Joskus jopa tuntui, että sillä kilpaillaan, kenellä on ollut kamalin synnytys. Synnytettyäni kolme kertaa ymmärrän tuon tarpeen purkaa synnytystä ja siihen liittyviä negatiivisiakin juttuja, mutta silti ajattelen pelottelun olevan täysin turhaa. En usko, että se hyödyttää yhtään ketään.

Kysyin myös instagramissa, onko muita peloteltu synnytyksellä ja suurin osa koki, että oltiin. Hurjaa. Sain myös paljon viestejä, toiveita että tästä asiasta puhuttaisiin enemmän. Ja minä puhun, vaikka se hieman pelottaakin. Pelkään, että vahingossa loukkaan jotakin tai saan jonkun kokemaan, että väheksyn hänen kokemustaan, vaikka en missään nimessä sitä tarkoittaisi. Tämä on niin herkkä aihe. En usko, että kukaan pelottelee toisia tarkoituksella, mutta juuri siksi tällainen keskustelu onkin tärkeää. Herättää meistä jokainen miettimään, miten puhuu ensimmäistä lasta odottavan, jo valmiiksi synnytystä takuulla pelkäävän kanssa synnytyksestä. Tai lasten kuullen. Muistan lapsuudesta hetkiä, jolloin olen kuunnellut silmät pyöreinä kun joku kertoo, miten on pyytänyt miestä synnytyksen aikana katkaisemaan vaikka kaulan, että se kamala kipu loppuisi. Silloin minusta tuntui, että olisi pitänyt syntyä pojaksi. Varmsti osittain tätä keskustelua värittää myös se, että synnytys on osittain vieläkin tabu. Oon itse huono pitämään asioita tabuina, eikä mua vaivaa keskustella synnytyksistä, seksistä tai kuukautisista ollenkaan. Ymmärrän sen, että toisille se on vaikeaa ja kunnioitan heidän rajojaan, mutta mielestäni juuri tabut ovat niitä, joista pitäisi puhua.



Mun mielestä synnyttämistä koskevassa keskustelussa olisi monta asiaa, johon pitäisi kiinnittää huomiota. Ensimmäiseksi pelottelu. Iso osa ihmisistä kokee, että heitä on ”peloteltu” synnyttämisellä. Toinen juttu on se, että synnytyspuheessa tunnutaan keskittyvän siihen ponnistusvaiheen kauhisteluun, mutta unohdetaan puhua esimerkiksi kaikesta, mitä synnytyksen jälkeen tapahtuu.

Kuten sanoin, pelkäsin synnyttämistä suunnattomasti. Minulla oli siitä ihan kamala kuva ja halusin olla ajattelematta koko asiaa. Vaikka synnytys ei mennyt oppikirjan mukaan alkuunkaan, oli sen jälkeen suorastaan pettynyt. Tuntui, että minulle on valehdeltu. Minut on peloteltu kuoliaaksi aivan turhaan. Päätin, että en pelottele ketään synnyttämisellä. Muistan tuskastelleeni laitoksella, että olisitte hyvät ihmiset pelottelun sijaan kertoneet minulle, että sairaalakassiin ei tarvitse laittaa niitä omia, ihania pitsialushousuja, tavalliset kuukautissuojat eivät riitä jälkivuotoon ja farkkuja ei kannata pakata kotiinlähtöhousuiksi, haha.



Mä oon kokenut synnytykset todella voimaannuttavina kokemuksina. On ollut huikeaa huomata, miten keho toimii ja olen ollut suunnattoman ylpeä itsestäni ja kehostani. Vaikka synnytyksissä ei ole kaikki mennyt aina niinkuin olisi pitänyt, olen kokenut synnytykset turvallisina, hallittuina ja rauhallisina kokemuksina. Ehkä osin ihmisten kertomuksista, osin elokuvista ja sarjoista olin saanut käsityksen, että salissa huudan, paiskon tavaroita, haukun miestä ja kätilöä, verta lentää, ihmisiä juoksee kiireisinä huoneeseen ja sieltä ulos... Kuitenkin on aina ollut niin, että tilanne on rauhallinen jopa mutkien tultua matkaan, verta ei lennä, en huuda, kätilö ei huuda eikä mies panikoi. Kaikki ovat rauhassa, mies on lähelläni ja kertoo rauhallisella äänellä, miten ylpeä on minusta ja miten hienoa työtä teen. Tunnen kyllä kipua, mutta samalla äärimmäistä vahvuutta. Tiedän, että yksikään kipu ei tule takaisin, jokainen on lähempänä vauvaa ja olen turvallisissa käsissä.



Mitä minä sitten haluaisin sanoa kaikille, joitka ovat niin onnekkaassa asemassa nyt tai tulevaisuudessa, että saavat synnyttää? Että sinä selviät, te selviätte. Se on suurinta kipua, mitä olet koskaan kokenut, mutta siihenkin on saatavilla apua. Kuten äitini minulle vakuutteli, jokainen supistus on eteenpäin, lähempänä vauvaa. Naisen keho on rakennettu siten, että se pystyy synnyttämään vaikka tajuttomana, sinä osaat sen, sitä ei tarvitse pelätä. Et voi epäonnistua, kaikki tavat synnyttää ovat oikeita, myös sektio. Saat käyttää kaiken mahdollisen kivunlievityksen, eikä se tee sinusta yhtään huonompaa synnyttäjää. Olet hyvissä käsissä, sinulla ei ole mitään hätää. Tunnet kehosi, kuuntele sitä.

Haluan myös sanoa, että kyllä, muutkin kävelevät kuin ankat synnytyksen jälkeen. Muutkin istuvat renkaan päällä ja tuntevat keskivartalonsa ylikypsäksi makaroniksi pallovatsan hävittyä. Se menee ohi, paranet ja toivut. Varaa laitokselle paljon herkkuja, kuulokkeet ja rentoilumieltä. Ota mukaan omia sukkia, ne sairaalan hiostavat, kantapäättömät pötköt ovat kamalampia kuin synnytys, haha Nauti vauvasta ja valmiista ruoasta sairaalassa sekä pyydä rohkeasti särkylääkettä ja apua, jos sitä tarvitset. Tämä on ehkä tabu, mutta sanon senkin. Myös alapääsi toipuu, eikä siitä tule jäähallia. Eihän suukaan jää lerpottamaan väärän kokoisena, jos käytät sitä kerran niin isolla auki, kuin se on mahdollista. Lantionpohjaa treenaamalla tulet entistäkin ehommaksi, usko pois!



Osaltani haluan olla puhumassa synnytyksestä positiivisesti ja ilokseni olen kuullutkin, että olen onnistunut kannustamaan ystäviäni. ♡ Ja mikä parasta synnyttämisessä, palkinto on paras mahdollinen!

Ihanaa alkanutta huhtikuuta, kevät on täällä viimeinkin! Ja hei, katsokaa blogin yläreunaa, kaksplussalla ollaan, jee! 

Vielä erikseen korostan, että faktat pitää tulevalle synnyttäjälle kertoa, en tarkoita pelottelulla sitä. On tärkeää tietää faktat, mutta turha pelottelu on mielestäni hölmöä. En usko kenenkään hyötyvän esimerkiksi lauseesta : "se on niin kamalaa, että toivot kuolevasi, odotapa vain."

Onko sua peloteltu synnyttämisellä? Miten olet kokenut synnytyksen?

-Reetta


torstai 28. maaliskuuta 2019

Mun ihonhoitosuosikit - kohtuuhintaista luonnonkosmetiikkaa

Kyselin muutama viikko sitten instagramissa postaustoiveita ja tänään on taas vuorossa yhden toteuttaminen. Toivottiin postausta ihonhoitorutiineista ja vinkkejä hyväksi havaituista tuotteista. Ja täältä niitä tulee, rakastan kosmetiikkaa eli aika mieluinen aihe myös minulle.

Olen ruuan ja myös kosmetiikan kanssa sellainen rennon tiedostava tyyppi. En ole älyttömän tarkka tai ehdoton tuotteiden kanssa, mutta pyrin löytämään mahdollisimman laadukkaita juttuja kohtuullisilla hinnoilla. Jossakin vaiheessa esimerkiksi kammoksuin mineraaliöljyä aivan kokonaan, nykyään vältän sitä kasvojenhoitotuotteissa, mutta joissakin tuotteissa se on ihan paikallaan. Miksi näin? Mineraaliöljy on saanut osin aiheesta, osin aiheetta pahiksen maineen. Itsessään se on myrkytön ja vaaraton (esimerkiksi vauvaöljyt ovat suurimmaksi osaksi mineraaliöljyä), mutta mun nähdäkseni useissa tuotteissa täysin tarpeetonkin. Mineraaliöljyn tehtävä ei ole kosteuttaa, vaan sitoa kosteus ihoon eli estää kosteuden haihtuminen. Tämä ominaisuus saattaa kuitenkin tehdä sen, että se sitoo iholle alleen myös epäpuhtauksia. Mineraaliöljy ei myöskään lähde pois pelkällä vesipesulla. Kasvovoiteissa mineraaliöljyä vältän siksi, että monet muut, luonnonkosmetiikassa käytetyt öljyt ovat tehokkaita, vitamiinirikkaita eivätkä varmasti tuki ihoa. Kuitenkin esimerkiksi huulivoiteessa pieni määrä mineraaliöljyä voi olla paikallaan estämässä jonkin muun ainesosan tuoman kosteuden nopean haihtumisen.



No nyt niihin tuotteisiin. Tässä postauksessa käyn läpi kaikki tuotteet, joita käytän tällä hetkellä kasvojeni ihonhoitoon. Suurin osa niistä on luonnonkosmetiikkaa joka on kohtuuhintaista, oikeastaan samaa hintaluokkaa, mitä hieman laadukkaammat markettitavarat. En voi leijua käyttäväni luonnonkosmetiikkaa mistään muusta kuin täysin itsekkäistä syistä, se vain usein näyttää toimivan paremmin kuin marketin samanhintaiset tuotteet.

Ihon puhdistus






Natura Siberica Northern Cleansing -misellivesi (hinta n. 13e)

Tästä tykkään kovasti! Tämä misellivesi sopii ihan päivittäiseen käyttöön ja käy myös meikinpoistoon. Yleensä kasvovesistä jää iholle joko likainen tai kiristävä tunne ja siksi mulla on ollut niihin pitkään viha- rakkaussuhde. Tällä kasvot lähtevät puhtaiksi, mutta iho ei tunnu kuivalta eikä kiristävältä. Kastan pari vanulappua tähän ja pyyhin kasvoni tällä aamuisin ja iltaisin. Misellivesi sisältää mm. aktiivihiiltä, jonka sanotaan pienentävän ihohuokosia.



Kookosöljy (n. 10e)

En omista kuorintavoidetta, mutta teen sitä itse kookosöljystä. Sekoitan kookosöljyyn sokeria ja ”käytettyjä” kahvinpuruja tai vain toista ja kuorintavoide on valmis. Kookosöljyllä lähtee myös sinnikkäimmät meikit kasvoista, toimii siis myös meikinpoistoaineena. En omista kuorintavoidetta trauman takia, jonka sain kun käytin erään tunnetun kosmetiikkajätin kuorintavoidetta. Ihoni paloi ja oli kipeä monta kuukautta, sen jälkeen olen pelännyt kaikkia kuorintavoiteita. Ainakaan tässä mun kookoskuorinnassa ei ole mikromuovia, haha.




JorgObé Peel Off Mask ( n. 25e)
Eli se musta, somessa ilmiöksi noussut mustapäitä repivä kasvonaamio. Tämä on vähän järeämpään puhdistukseen ja käytetään noin kerran viikossa. Levitetään halutulle alueelle ( koko kasvojen repiminen on tuskaa, suosittelen T- aluetta) , annetaan kuivua puolisen tuntia ja sitten revitään irti. En yhtään ihmettele tuotteen räjähdysmäistä suosiota, onhan se aika koukuttavaa nähdä, miten paljon naamio ottaa kasvoista epäpuhtauksia mukanaan.


Kosteutus







Madara Pihlaja Daily Defence -voide ( n.15e)

Tätä sain siskoltani joululahjaksi ja nyt on menossa kolmas purkki. Aika onnistunut lahja, sillä löysin tästä itselleni luottotuotteen. Madaran monikäyttöinen sääolosuhteilta suojaava voide sopii kasvoille, käsille, vartalolle, kynsinauhoille, huulille, you name it... Itse käytän tätä lähinnä yövoiteena kasvoille ja myös päivävoiteena sellaisina päivinä, joina en meikkaa. Meikin alle tämä on hieman tuhti, mutta ihan SUPERkosteuttava! Sen jälkeen kun aloin käyttää tätä, mun iho ei ole talvellakaan ollut kuiva, kun se ennen oli jopa hieman halkeileva ja meikkivoide näytti rumalta kuivan ihon päällä. Jos jotakin tuotetta haluat kokeilla näistä mun suosikeista, ensimmäisenä suosittelen ehdottomasti tätä!


Natura Siberica Rhodiola Rosea Day Cream -päivävoide (n. 10e)
Hmm, mitähän tästä sanoisin. Tämä on toimiva päivävoide meikin alle, sopivan ohut mutta todella kosteuttava. Pakkaus on todella riittoisa, sillä tätä ei tarvitse paljoa laittaa. Tuoteselosteen mukaan ruusujuuri voiteessa suojaa ihoa ilmaston saasteilta ja hidastaa ihon vanhenemisprosessia. Suojakerroin (SPF 20). Mun mielestä tämä on hyvä esimerkki tuotteesta, joka on kosmetiikkajättien vastaavan tuotteen kanssa saman hintainen tai edullisempi, mutta ilman niitä jopa kyseenalaisia kemikaaleja. Kosteuttaa aidosti, eikä vain luo sellaista tunnetta kasvoille.




Tässäpä oli ihonhoitotuotteet, joita käytän. Puhdistusvaahto on nyt loppunut ja ehkä sellainen täytyy etsiä, edelliseen en ollut tyytyväinen. Kerro ihmeessä, jos sulla on joku ihan mieletön ykköstuote ihonhoidossa! Ja jos kokeilet jotakin näistä mun suosikeista, infoa, mitä tykkäsit!

Kivaa loppuviikkoa! ♡


-Reetta

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Myös äiti tarvitsee ystäviä

Oikeastaan mun piti tänään kirjoittaa ihonhoidosta, mutta eilen ollessani matkalla kohti ystäväni kotia mukanani lapset, jäätelöä ja ulkovaatteet lapsille, tiesin että tänään kirjoitan ystävyydestä. Tuosta hirvittävän tärkeästä asiasta, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Tämän postauksen kuvat on otettu mun ystävän ihanassa kodissa. 


Ystävien merkitys on korvaamaton. Ymmärrän olevani onnekas, kun minulla on aina ollut ystäviä ja toivon jokaiselle tässä maailmassa ainakin yhtä ystävää. On olemassa ihmisiä, jotka aidosti haluavat tietää, mitä minulle kuuluu. On ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa myös ne huonot päivät ja epäonnistumiset pelkäämättä leimaamista. On ihmisiä, joiden kanssa voin jutella tai olla hiljaa, käydä kahvilla, kirppareilla tai imettää vauvoja vierekkäin. On ihania, erilaisia ja eri-ikäisiä ystäviä. Minulla on ystävinä monenlaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, ja se on rikkaus. Ystävyyttä ei haittaa erilainen elämäntilanne. Ei se, että toisella on lapsia ja toisella ei ole, ei erilainen tapa katsoa maailmaa tai pitkä välimatka. Ystävien kanssa jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, puhutaan tuntikausia lapsista tai ollaan tuntikausia puhumatta heistä.
Yksi parhaimmista tavoista viettää aikaa samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa on kokoontua yhteen tavallisena arkipäivänä ja olla rennosti. Antaa lasten (ystäviä hekin) leikkiä, laittaa yhdessä ruokaa ja höpötellä. Siivota yhdessä keittiö, vaikka pyykätä välissä. Viettää sellainen päivä mukavasti, joka olisi muuten helposti pitkäveteinen kotipäivä. Mulla on muutama ystävä joiden kanssa teemme tätä. Välillä isommalla porukalla, välillä pienemmällä. Silloin yksi tuo jotain makeaa, toinen vaikka jauhelihaa eikä kukaan stressaa sitä, onko vieraille tarjottavaa. Se kootaan yhdessä. Välillä käydään puhelimessa keskustelua siitä, mitä kenelläkin on jääkaapissa. Toisella on kanaa, toisella perunoita ja kasviksia, kokataan siis niistä jotakin. Yleensä kokkaamme ihan tavallista arkiruokaa, mutta eilen ystäväni savusti meille lohta, miten luksusta!




Vaikka minulla on aina ollut ystäviä, olen silti kokenut oloni välillä hieman yksinäiseksi. Ennen muuttoamme Ouluun olin lasten kanssa kotona pitkät päivät ilman autoa, eikä pienellä paikkakunnalla ollut oikein ystäviäkään. Suurin osa oli muuttanut muualle. Olihan minulla perhe ja ystävät puhelimen päässä, mutta kaipasin heitä lähemmäs, kaipasin sitä, että tavallisena päivänä voisin saada ystävästä seuraa. Juuri kun ystävystyin muutamaan ihanaan ihmiseen samalla paikkakunnalla, muutimme tänne miehen työn perässä. Oulu ei ole kaukana ja he ovat rakkaita ystäviäni edelleen, harmittaa vain se että ystävystyin heidän kanssaan vasta silloin, enkä niinä vuosina, jolloin paikkakunnalla ei ollut ystäviä ja koin yksinäisyyttä. Tuon jälkeen olen osannut arvostaa niiiiiiiin korkealle sitä, että on ystäviä myös lähellä, siinä arjessa mukana. Kuten eilen, kun vietimme yhdessä päivää ystävän ja hänen lapsiensa kanssa ja tänään, kun sain tyttöjen kerhon ajaksi kahviseuraa ystävästä. Ihanaa kun ystävien kanssa vietetty aika on mahdollista ihan tavallisen arjen keskellä.



Ystävät ovat tulleet mun elämään tosi erilaisia reittejä pitkin. Osa on ollut mukana lapsuudesta saakka, osan olen löytänyt aikuisena. Yhden kanssa ei olla kohta kaksikymmenvuotisen ystävyyden aikana riidelty kertaakaan, toisen kanssa otettu murrosiän myrskyissä yhteen ja taas sovittu. Yhden kanssa on tutustuttu kirjoittamalla kirjeitä, toisen kanssa käyty samaa koulua päivittäin. Yksi asuu aivan naapurissa, toinen taas kaukana. Onneksi nykyyään yhteydenpito ystäviin on helppoa, vaikka osa asuisi kaukana. On mahdollista olla etänä ystävien elämässä mukana aivan eri tavalla kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Eikä tosiystävyyttä välimatka tai tauko yhteydenpidossa haittaa, juttu jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. ♡
  
Erityisesti tänään olen kiitollinen sinulle, ystäväni, joka olet elämässäni. Kiitos! ♡
-Reetta

perjantai 22. maaliskuuta 2019

My day - ihan tavallinen maaliskuinen torstai

Ihanaa perjantaita! Kyselin instagramissa teiltä, millaisia postauksia toivoisitte. Yksi toive oli se, että postaisin ihan tavallisesta arjesta ja nyt sitä tavallista arkea tulisi. Tässä kuvapläjäys eiliseltä, ihan tavallisesta maaliskuisesta torstaista.

Heräsin klo: 6.55, sillä torstaisin tytöillä on aamulla kerho. Tykkään herätä reilusti ennen lasten herätystä ja tehdä omat aamutoimet aivan rauhassa kuunnellen samalla esimerkiksi äänikirjaa tai jotakin tubettajaa. Se armollinen hitaus lievittää hieman heräämisen tuskaa, en ole tippaakaan aamuihminen. Hämmästyin, miten valoisaa ennen seitsemää onkaan. Kuten joka aamu, pesin peilini ennen meikkausta. Jotenkin siihen ilmestyy aina pieniä kädenjälkiä. ♡

Herätin lapset kahdeksalta. Lasten annan nukkua niin pitkään kuin mahdollista ja tästä eteenpäin meidän aamu on hyvin minuutilleen aikataulutettu. Silti ei kyllä koskaan myöhästytä, meillä on niin hyvin tiedossa mitä tehdään. Kiirekään ei usein tule. Katson ja laitan lapsille vaatteet aamua varten valmiiksi jo illalla päällysvaatteita myöten, jotta aamulla ei sitten tarvitse niitä etsiä tai valita. Lapset syövät, pestään hampaat, puetaan ja lähdetään.



Nyt kun muutimme keskustasta kauemmas, on meidän kerhomatkakin hieman pidempi. Täytyy sanoa, että onneksi muutimme tänne lähelle esikoisen koulua, olisi ollut aikamoinen homma kuskata joka ikinen aamu tuo sama matka eskarilaista Oulusta tänne. Kerho kestää kolme tuntia ja sen aikana käymme vauvelin kanssa aamupalalla (yleensä se jää minulta välistä, kun muistan kilpirauhaslääkkeen vasta sitten kun aion syödä) ja kiertelemässä jossakin. Harmi, että niin moni paikka aukeaa vasta kymmeneltä! Eilen saimme seuraa kerhon ajaksi ja aika menikin todella nopeaa. Olimme tuon kolmetuntisen vakiopaikassamme kauppakeskus valkeassa. Siellä auton saa ajettua lämpimään parkkihalliin ja hissillä pääsee kätevästi nousemaan suoraan kauppakeskukseen.

 Puolenpäivän aikaan haimme taaperon kanssa tytöt kerhosta ja mies soitti, että lähdemmekö hänen seurakseen lounaalle, hän kun oli lähistöllä töissä. Ja mehän menimme, tietysti. Joskus käymme tyttöjen kerhon aikana syömässä yhteisen lounaan, sillä siihen aikaan sattuu pienimmän päiväuniaika sopivasti, melkein treffit siis. Jo aamulla huomasin, että polttoaineen merkkivalo palaa, mutta en ole vieläkään käynyt tankilla, hups. Se on mun inhokki, niin raivostuttavaa hommaa, että välttelen sitä hölmön pitkään. Sitten kun lopulta menen, jännitän pääsenkö enää tankille kun mittari näyttää: ______ km tyhjään säiliöön. Typerää, tiedän.

Kotiin tulimme joskus kahden aikoihin ja kaikki olivat pienen lepotauon tarpeessa. Vauva meni nukkumaan, myös keskimmäinen nukahti hetken, vaikka ei yleensä enää nuku päiväunia. Esikoinen askarteli toisten nukkuessa ja minä siivosin keittiön. Monessakaan vuokra-asunnossa keittiö ei ole ollut sellainen, millaisen olisi itse valinnut eikä tämä asunto tee poikkeusta. Olenkin todennut, että täytyy vain hyväksyä materiaalit ja sävyt, paras keino sisustaa taitaa olla siisteys ja puhtaus. Etenkin kun koti on vain väliaikainen. Järjestelin muutenkin hieman, sillä viisihenkisessä perheessä tavaroita on jatkuvasti väärillä paikoilla. Eteinen on meillä murheenkryyni. Se on pieni, eikä siellä ole takeille muuta tilaa kuin korkealla olevat henkarit. Lapset eivät niihin luonnollisestikaan yllä, joten vaatteet jäävät lattialle. Siivoilun jälkeen istahdin hetkeksi, ansaitusti.





Kohta mies tulikin jo töistä, rakastan hänen päivätyötään! Ihanaa kun saa olla illat koko perheellä. Tytöt ulkoilivat räntäsateesta huolimatta, laitoimme ruokaa, lämmitimme takkaa, söimme, imuroin, touhuilimme ihan normaaleja juttuja. En malta odottaa, että uudessa kodissa sitten pääsemme tuosta perässä vedettävästä imurista eroon. Imuroitavaa riittää lähes joka päivä ja hieman huonotehoinen painava imuri ei tee siitä hauskaa. Toivon kuitenkin, että se kuitenkin kestää raksa- ajan. Tuntuisi aika turhalta ostaa uusi imuri, jota ei sitten tarvitsisi keskuspölyimurin tultua kuvioihin.



Kuten useimmiten, eilenkin ilta tuli hieman liian äkkiä. Ei ollut ollenkaan sellainen päivä, jolloin illan saapumista odotetaan kellon kanssa, niitäkin päiviä on toki välillä. Minä lähdin kauppaan, mies laittoi lapsille iltapalaa. Järjesteltiin taas hieman, vauva kävi kylvyssä, pestiin lasten hampaat ja laitettiin heidät nukkumaan.


Lopulta jäljellä oli hiljainen talo, ihanaa! Katsottiin miehen kanssa viimeinen jakso kielletty elämä -sarjasta ja nyt ollaan taas vailla sarjaa, saa suositella hyvää sarjaa! Söin myös pitkästä aikaa hieman karkkeja ja vitsi, tuli kyllä huono olo. Todella mielenkiintoista, että kun jotakin ei pitkään aikaan syö, keho ei otakaan sitä vastaan samalla tavalla kuten ennen. Olen ollut todella kova juomaan maitoa joskus, mutta sitten lopetin enkä voisi  kyllä enää juoda sitä. Vatsakin tulee kipeäksi, outoa. Iltatoimien jälkeen kello oli hieman liikaa ja sitten kiireesti nukkumaan. Tai no, mies alkoi nukkumaan, minä jäin totuttuun tapaan odottelemaan nukkumattia, joka usein unohtaa minut.

Ihanaa viikonloppua sulle! ♡


-Reetta